Nature Activity Services

Luontomatkailupalvelut

Aktiviteten in der Natur

EN FI

Vuoton Joutsen 30v - juhlavuosi

On kulunut 30 vuotta Vuoton Joutsenen perustamisesta. Juhlimme sitä kanssanne
toukokuulta  elokuulle erilaisin tapahtumin, jotka edustavat sitä arvopohjaa mille yritys
on alkujaan perustettu LUONNONLAKIEN KUNNIOITTAMISELLE, KESTÄVÄN ELÄMÄN ja PERINTEEN
VAALIMISELLE sekä KOHTUUS KAIKESSA- periaatteelle.

Touko-elokuulla kutsumme Teitä tapahtumiin, joissa suurinta roolia näyttelee ne palvelut,
joita 30 vuoden aikana on tarjottuja. Kestävään elämään perustuva toiminta on ollut
lähtökohtana aivan alusta asti. ” Vie mennessäs, tuo tullessas, tee ollessas” sekä ” Tulla
omaksi itseksi ja löytää alkuvoimansa” ovat siivittäneet ja kantaneet tähän päivään.

Lämpimästi Tervetuloa!

Kesän tapahtumat 
Lue lisää tästä

VUOTON JOUTSEN

Tervetuloa hiljentymään ja palautumaan luonnonkauniiseen ja
vesistörikkaaseen Ylivuoton kylään

Pääset irti maailman melskeestä lomaillen, juhlien tai kokoustaen,
vietä yhteisösi virkistys- tai koulutuspäiviä tai polttarit erilaisten teemojen puitteissa.

Oulusta meille ajaa noin 50 minuuttia.

Majoittua voi mökeissä, huoneistossa tai leiriytyen.

Muutkin palvelut ympäri vuoden ennakkovarauksesta kuten ruokailut, välinevuokraus tai ohjelmapalvelut.
Liikuntaohjelmia räätälöidään melonnasta pyöräilyyn, hyvinvointia saunailloista ja luontoretkistä.

RAVINTOA, RYYTIÄ, ROHTOA JA RENTOUTUSTA
villin luonnon aineksista - ekokokkailusta jalkakylpyihin.

Päiväkävijöille on Kesäkahvila / -kioski sekä Salakapakka on auki 1.6. - 15.8. 2022.
Sen jälkeen viikonloppuisin syyskuun loppuun.

Kesäisin pihaleirintää luonnonniityllä järven rannalla, jossa 10 sähköpaikkaa.
Pihapiiri on luonnonkasvien puistoa ja geenipankki, jossa opitaan niiden tunnistusta ja käyttöä.

Ylivuoton metsäisen kylän läpi virtaa vapaana Kiiminkijoki ja kylällä on kaksi erityyppistä järveä.
Toinen niistä, Isovuotunki, on pinta-alaltaan Oulun suurin, jonka vedet virtaavat Sanginjoen kautta
Oulujokeen ja toinen, Vähävuotto, laskee vetensä Kiiminkijokeen lähempänä Oulua.

Muinaiskulttuuriin ja paikalliseen perinteeseen saa täällä myös kosketuksen – niin halutessa.
Lähteiden äärelle ja harvinaisien kasvien retkille voi myös lähteä, kun keräät vähintään viiden henkilön ryhmän.

 

Lammin Pirtin kartano
Lue lisää



Villa Wuotanka-ekohuvila
Sijaitsee Isovuotunkijärven rannalla.
Lue lisää:

   

 

Kesäkahvila, -kioski ja Salakapakka
Sijaitsee päärakennuksessa, jossa tarjoillaan aamiaiset, puoli- ja täysihoidot ennalta sovitusti.
Avoinna kesä- heinäkuussa päiväkävijöille, elo-syyskuussa viikoloppuisin.
Tilausruokailut ja muut palvelut ympäri vuoden sopimuksesta.  
Kioskista voi ostaa mukaan alle 5,5% alkoholijuomia.

Lue lisää:

 

Saunat
Monipuolinen saunatarjonta. Käytössä 6 erilaista saunaa, joista yksi on savusauna. Kylpypaljut varataan erikseen.
Lue lisää:

   

http://www.rokuageopark.fi/elamyskauppa
https://luomumatkailu.fi/kohteet/vuoton-joutsen/

Kiiminkijoki on vaelluskaloille vapaa ja retkimelojille upea ja vaihteleva jokireitti sallien jopa viikon vaelluksen Puolangalta Perämerelle.
Koko joen kattava yhteisviehelupa sallii kalastuksen 170 km:n matkalla. Reittivaihtoehtoja on mistä valita ja sata koskea lasketella.
www.kiiminkijoki.fi

 

 

 

 

 

 

Vuoton Joutsen

Vuoton Joutsen
Puolangantie 2415
91300 Ylikiiminki
+358-400 183 035
info(at)vuotonjoutsen.com
Facebook

Ylivuoton vesia
Kalaa Kiiminkijoesta
Puolukat Juomaa lhteest
Web-suunnittelu: Tmi MikaLinkki
Das Template von wbce.org
mit optionaler Seitenspalte und Fusszeile

Web-design: Tmi MikaLinkki
Das Template von wbce.org mit optionaler Seitenspalte und Fusszeile